sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Kasvua ja muuta

Täytän tänään 12vkoa, painan jo lähemmäs 10kg.

Mielestäni olen jo hyvin päässyt jyvälle asioista, miten meillä laumassa toimitaan.
Ninjaa saa kiusata mielin määrin, eikä sen kieltoja kannata uskoa, ei se tee muuta kun murraa ja saata vähän vilauttaa purukalustoa. Tosin jossain vaiheessa äiti tulee hakemaan minut pois kun koitaan saada Ninjaa leikkimään. Ihme kyllä, Ninja näyttää sen jälkeen kovin huojentuneelta.

Bean kanssa voin riehata mielin määrin, siitä ei kyllä virta lopu! Äiti yleensä nauraa meidän leikeille masu kipeänä. Niin hassuilta me kuulema näytetään. Beasta tiedän sen, että jos se kieltää, niin sitä on kuunneltava. Muuten tulee tukkapöllyä.
Kun saavuin laumaan, Bea ei oikein pitänyt minusta, onneksi ei mennyt kun kaksi vuorokautta niin Bea huomasi kuinka ihana olenkaan! Siitä lähtien olemme olleet todella hyvät ystävät.

Aurora on lauman nuorin kahdella jalalla kulkeva. Siitä lähtee kova ääni jos sitä näykkäisee takamuksesta. Se myös juoksee kanssani ulkona ja leikkii kanssani. Töitä tehdään myös yhdessä, ihan niinkun äitin ja isinkin kanssa; harjoitellaan mm. istu, maahan, seiso, odota, katsekontaktia ja leikkimistä.
Tältä laumanjäseneltä ei ole helppoa saada surusilmänä ruokaa pummattua. Mistä lie hankkinut noin omistavan asenteen ruokaansa kohtaan.

Mamma on minun päähellijäni. Minun ei tarvitse kun mennä lähelle mammaa niin mamma suukottaa, halii ja paijailee minua. Siinä onkin oiva tilaisuus päästä jäytämään mamman kättä!
Mamma myös vastaa minun ruuistani ja laittaa minut tekemään töitä niiden eteen. Yleensä mamma pyytää minua muutaman kerran istumaan, käymään maahan, seisomaan ja ottamaan kontaktia ja näin saan osan ruuistani. Loppu tulee metallisesta kiekosta, jota nuo kaksijalkaiset ruokakupiksi kutsuvat. Silloinkin minun täytyy odottaa hetki paikallani kauniisti ja kun kuulen sanat "ole hyvä" saan rynnätä syömään.
Mamma myös ottaa minut välillä töihin mukaan. Sielläkin saan harjoitella näitä perusjuttuja ja sitten saan jotain todella hyvää namia, kuten lihapullia!
Lisäksi tämä sama henkilö vie aina sillointällöin osan minun kynsistäni, kuinka röyhkeää! Semmoinen erikoisen näköinen vempele mammalla on silloin kädessä, kaksijalkaiset kutsuvat sitä kynsileikkuriksi. Minä tietenkin olen hyvin suivaantunut tästä toimenpiteestä, en halua myöntää, mutta ehkä minua myös vähän pelottaa. Vaikka minulle tarjotaan samaa aikaa juustoa ja muita herkkuja kun kynsiäni napsitaan, en huoli nameja vaan huudan kovaa ja korkealta! Niin että koko naapurikuntaankin kuullaan kuinka miinulta julmasti viedään osa kauniista kynsistäni. Pyrin toki myös rimpuilemaan parhaani mukaan, mutta isi on pitänyt minua sylissä ja toistaiseksi isi on vielä vahvempi kuin minä.

Tänne on tullut talvi. Maassa on jotain pehmeää, valkoista ja kylmää. Lunta kuulema. Siinä on ihan hauska riehata. Tosin, en halua nyt olla pitkiä aikoja pihalla, koska minulle tulee kylmä, vaikka Bea lainaakin talvimantteliaan minulle. Laitan teille muutaman kuvan minusta.




perjantai 12. marraskuuta 2010

Pillitystä ja naksuttelua

Moikka!
Me oltiin äsken mamman kanssa treenaamassa. Mamma ehdollistaa minua nyt koirapilliin. Kun mamma puhaltaa pilliin, minä juoksen hurjan kovaa vauhtia mamman luo ja saan namia! Olen ymmärtänyt pillin todella loistavasti jo.
Naksutintakin mamma on minulle opettanut. On ihan mukavaa kun saa itse käyttää päätä ja keksiä, että mistä se palkka tulikaan. Mamma on käyttänyt naksuttelutyyleinä poimimista ja houkuttelun yhteydessä merkkaamista. Sheippaamista ei olla vielä tehty, koska keskittymiseni ei ehkä ole vielä mikään huippu.

Pääsin tänään myös leikkimään valkoisenpaimenkoira Feon kanssa. Meillä oli mukavaa.

Mamma kehuu minua kontaktihakuisuudesta, mitä lie se tarkoittaakaan.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Pennun arki

Se vasta joskus raskasta onkin.
Pitäisi jaksaa leikkiä ihmisten kanssa, syödä, juoda, harjoitella sisäsiistiksi, rääkätä lauman muita eläimiä, naurattaa omistajia, olla vieraiden ihailtavana, kuunnella joka suunnalta lepertelyä, opetella kulkemaan hihnassa ja opetella käskyjä. Kiirettä siis pitää.

Minulle ja mammalle on tullut oma aamurutiini, ihan niinkun mammalla on isompien koirienkin kanssa. Herättyäni vedän mammaa tukasta herättääkseni sen. Mamma huomentaa minut, ottaa kainaloonsa, suukottaa ja kertoo kuinka minua rakastaa. Tässä vaiheessa minä pesen mamman naaman ja sitten haluankin leikkiä. Minusta on hauska saada mamma nauramaan.